Testaa läheisriippuvat taipumukset
Läheisriippuvuus ei ole diagnoosi, ja se voi sanana olla vähän harhaanjohtavakin. Siinä, että kaipaa turvaa ja rakkautta kun ei ole kerrassaan mitään väärää, päinvastoin. Olemme ihmisinä virittäytyneitä kaipaamaan yhteyttä, kiintymystä ja turvaa ihan läpi elämämme.
Läheisriippuvuudesta voi olla kyse sillon, jos huomaa olevansa suhteessa itsensä kustannuksella.
Tästä esimerkkejä voi olla esim.
…se, että pelkäät niin voimakkaasti konfliktia tai toisen suuttumista/ hylkäämistä, että et uskalla ottaa esiin asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä (kuten toiveet, tarpeet, rajat).
…otat suhteessa herkästi ylisopeutuvaa, ylikannattelevaa tai yliymmärtävää roolia, vaikka sinuun koskee.
…suhde ja kumppani pyörii lähes jatkuvasti mielessä, ja olet luultavasti enemmän perillä toisen asioista kuin omistasi.
…koet usein ahdistusta, turvattomuutta ja pelkoa, johon usein liittyy myös häpeää – eli pidät mahdollisesti itseäsi jotenkin viallisena.
Läheisriippuvat taipumukset EIVÄT kerro ihmisen viallisuudesta tai tyhmyydestä. Läheisriippuvuus koskettaa täysin tavallisia, älykkäitä ja empaattisia ihmisiä, joilla on syvä inhimillinen tarve: tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on.
Tee itsearviointi testi

Hei, olen Eevi Vuoristo ja olen tamperelainen lyhytterapeutti, pariterapeutti ja kouluttaja, ja pidän instagramissa suosittua @inhimillinenitsetuntemus Instagram-tiliä. Lisäksi olen äiti, ystävä, tytär, sisko ja ennen kaikkea ihminen.
Jos läheisriippuvuus kiinnostaa aiheena enemmän ja syvemmin, katsohan Toivu traumakiintymyssuhteesta -e-kirjani ja myös verkkokurssini.
Täältä voit varata ajan terapiaan
Seuraa Eeviä
Instagramissa @inhimillinenitsetuntemus,
Facebookissa,
TikTokissa @inhimillinenitsetuntemus
Youtubessa: @inhimillinenitsetuntemus
Threadsissa: @inhimillinenitsetuntemus
Eevin e-kirja traumakiintymyssuhteista

Kun tiedät järjellä, että suhde ei ole hyväksi
Traumakiintymyssuhde on epäterve suhde, jossa vaihtelee epävarmuus, jännite, voimakas vetovoima ja pakonomainen tarve olla yhdessä juuri tämän henkilön kanssa.
Samalla tällaisessa suhteessa on usein mitätöintiä, valheilta, petollisuutta ja toistuvaa repivää draamaa, jota ei ole saatu yrityksistä huolimatta katkaistua.
Suhdetta ei pidä yllä kumppanuus ja rakkaus, vaan traumasidos.
Inhimillinen itsetuntemus -kuukausijäsenyys
Sinulle joka haluat heti päästä oppimaan lisää itsestäsi ja ihmissuhteistasi 💜
Jos läheisriippuuus aiheena kiinnostaa, kuukausijäsenenä pääset heti seuraavan sisällön pariin:
- Verkkokurssi läheisriippuvuudesta toipumisen tueksi
- Luentotallenteet mm. seuraavista aiheista:
- Läheisriippuvuus ja työkaluja toipumisen tueksi
- Läheisriippuvuus ja sisäisen turvan vahvistaminen toipumisen tiellä
- Läheisriippuvuus ja omat tarpeet ja rajat
- Läheisriippuvuus ja oman näköinen elämä
Kaikki tämä ja paljon muuta, vain 44 € / kk. Ei sitoutumispakkoa, ole mukana juuri sen aikaa kun haluat 💙

Kuukausijäsenyys on sinulle joka
💙 Haluat ymmärtää syvemmin itseäsi ja suhteitasi – jotta voit voida hyvin elämässäsi
💚 Kaipaat selkeyttä ihmissuhteissa nouseviin kiperiin tunteisiin, kuten turvattomuuteen, ahdistukseen ja hylätyksitulon pelkoon
💙 Haluat katkaista toimimattomia alitajuisia ihmissuhteissa esiin nousevia kaavoja, kuten ylimiellyttämistä, rajattomuutta ja suhteen ylikannattelua
💚 Haluat oppia aikuisen ja turvallisen rakkauden taitoja
Inhimillinen itsetuntemus kuukausijäsenenä…
💎 Käytössäsi on yli 39h verran verkkoluentoja itsetuntemuksen ja ihmissuhteiden teemoista (teemoja näet täältä).
💎 Viisi verkkokurssia joiden yhteisarvo 385 €. (Verkkokurssi läheisriippuvuudesta toipumisen tueksi, Verkkokurssi tunnelukoista, Aito ja läheinen parisuhde -verkkokurssi, Verkkoluentosarja aikuisesta kiintymyssuhteesta ja Oman äänen äärelle verkkokurssi).
💎 Pääset kuuntelemaan terapeuttisia harjoituksia ja meditaatioita
💎 Olet mukana samoista asioista kiinnostuneiden verkkoyhteisössä, johon voit osallistua sen verran kun haluat
⭐ Hinta 44 € / kk
⭐ Kuukausijäsenyyden voit aloittaa ja lopettaa silloin kun itse haluat, ei sitoutumispakkoa.



